Hänen hymyään en unohda
En tuntenut sitä Ulf Söderblomia (5.2.1930 - 4.2.2016), jota muusikot vertasivat sahanpuruihin. Kunnianhimoinen kapellimestari keskittyi harjoituksissa pikkutarkasti yksityiskohtiin eikä käyttänyt huumoria työkalunaan. Se on sääli. Mutta toisaalta, jos oli opetettava sata vastentahtoista muusikkoa soittamaan Paavo Heinisen ooppera, ehkä vitsit olivat vähissä.
Minulle Ulf Söderblom oli hyvien ystävieni isä. Lapsia oli viisi. Heidän kotinsa Munkkiniemen Riihitiellä oli minulle jonkinlainen paratiisi, kesäpaikkansa Hiittisissä taivas. Söderblomeille oli kuka tahansa aina tervetullut, eikä ulos päässyt ennen kuin oli joutunut keskusteluun jokaisen perheenjäsenen kanssa. Keskustelu tarkoitti yleensä absurdin huumorin ja syvällisen debatin suloista sekamelskaa.
Munkkiniemen kodissa kaikilla seinillä oli valtavia Unto Pusan tauluja ja koko ajan joku soitti jotakin. Meteli oli kauhea, mutta se ei tuntunut häiritsevän Ulfia. Toisaalta on mahdoton sanoa, mikä vaikutus äänekkäällä perhe-elämällä oli kapellimestarin jatkuvaan riesaan, helvetillisiin migreenikohtauksiin. Ne eivät olleet syy perua oopperanäytös, sillä työt kuitenkin voittivat kotiolot.
Etupäässä Ulf soitti kotona pianoa, kesämökillä myös urkuharmonia. Piano oli tietysti flyygeli, ja se vei yli puolet perheen olohuoneesta. Televisiolle ei sitten ollutkaan tilaa heidän kotonaan. Hän istui pianon ääressä päällään jokin sadoista Marimekon Jokapoika-paidoistaan, selkä hieman kyyryssä ja sanoikin piano-opintojen tyssänneen selkävaivoihin. Myöhemmin kuulin laulajilta, että Ulf oli erinomainen korrepetiittori, toisin sanoen pianisti, joka opettaa laulajille heidän musiikkinsa. Sitä taitoa ei oopperan kapellimestareilta enää vaadita.
Ulf oli aina helposti lähestyttävä. Olin utelias lapsi, joten kysyin häneltä usein, mitä hän teki ja miksi. Lapsen silmin näytti siltä, että Ulf oli etupäässä kotona eikä tehnyt töitä. Kunhan soitteli flyygeliään, kunnes ajoi raitiovaunulla Bulevardille. Tästähän perheen kuopus sai sen harhakuvan, että kapellimestarin työ on perheenisälle sopiva ammatti. Jannestakin tuli sitten kapellimestari ja hän sai oppia, että isän omistautuminen Kansallisoopperalle ei ole tyypillinen tapa tehdä uraa.
Ulf ei koskaan hermostunut kysymyksiini, vaan suhtautui minuun samalla rakastettavalla huvittuneisuudella kuin loppuelämänsä. En unohda sitä innostusta, joka hänestä huokui, kun hän selitti olohuoneen ja eteisen seinälle levittämäänsä moniväristä kaaviota. Se oli Hindemithin oopperan Mathis der Mahler rakenne, omin kapellimestarikäsin piirretty.
Sain Ulfilta aina vapaalippuja oopperaan ja Helsingin kaupunginorkesterin konsertteihin, sillä tuolloin hän jakoi hyvän ystävänsä Paavo Berglundin kanssa orkesterin ylikapellimestarin tehtävät. En voi väheksyä sitä merkitystä, joka noilla viikoittaisilla musiikkikokemuksilla oli minuun, huolettomaan koululaiseen. Kesällä tunkeuduin Ulfin tyttären mukana Savonlinnan oopperajuhlille. Ulf keitti meille aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi kaurapuuroa ja kutsui samalle aterialle myös ystäviään, sellaisia kuin professori Fabian Dahlström ja tanssija Doris Laine. Kaikille maistui kaurapuuro.
Oli tietysti hauskaa mennä tervehtimään Ulfia oopperaillan aikana. Ennen oopperaa hän harppoi nopein askelin ympäri huonetta ja huitoi käsillään tahtilajeja. Se näytti hassulta. Väliajalla hän manasi jotakuta laulajaa, joka oli hidastanut, unohtanut tai sotkenut kaiken. Illan päätteeksi hän oli tavallistakin säteilevämpi.
Ystävyytemme jatkui tähän päivään asti ilman, että pidimme yhteyttä. Haastattelin häntä usein, ja toisin kuin moni muu, hän otti minut toimittajana aina vakavasti ja asiallisesti. Mutta kun törmäsimme yllättäen Töölön kaduilla, antiikkimessuilla tai raitiovaunussa, hän ei peitellyt parasta puoltaan, huumoria. Se oli älykästä, verbaalista ja lämmintä, ja sitä säestivät hillitty nauru ja hurmaava hymy.
Minna Lindgren 4.2.2016
Muokattu 4.2. & 9.2.2016: Lisätty kuva "Klemettiopiston nuoriso-orkesterin konsertti." Lisätty kaksi radio-ohjelmaupotusta.
