He tulivat ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalle.

– Oltiin varmaan kolme, neljä tuntia siinä. Yritettiin sitäkin, että helikopteri tekee autorotaation ja avaa kaasun siinä ihan lähellä, missä auto oli tulessa, mutta ei se sammunut.

Kori oli muovia, ja putkirunkoinen auto oli rakennettu hiilikuidusta ja alumiinista.

– Se oli ihan täysin kilpa-auto, täydellinen formula rallitien päällä, Alén kuvailee.

Hän uskoo tuolloin käytössä olleiden vanteiden materiaalin vielä pahentaneen tilannetta.

– Ne tekivät siitä tulesta niin järjettömän kuuman. Ne pamahtivatkin niin kuin pommit.

Räjähdyksiä

Ensimmäisinä paikalle saapuneiden kuskien ja kartanlukijoiden pelastusyritykset olivat epätoivoisia.

– Se oli toivotonta touhua, siis mitä vaan yritettiin. Pantiin kaikille kypärät päähän ja yritettiin käsi kädessä mennä sinne pelastamaan, mutta se oli niin kuuma, että onneksi ei lähdetty siihen hommaan. Jollain pettää käden puristus, niin sähän olet siellä tulilla.

– Kun nämä vanteet vielä räjähtivät, niin se oli niin pelottavaa se koko touhu.

Sivuluisussa

Alén oli tuntenut Toivosten ralliperheen jo pitkään. Kun hän 1970-luvulla kilpaili Sunbeam Impillä, isä

Pauli Toivonen

toimi hänen tallipäällikkönäänkin. Henrin kohtalosta puhuminen on Alénille vieläkin hankalaa.

– Paniikki oli niin hirveä, kun mitään ei oikein voitu tehdä. Ja järkytys, eihän sitä voinut kuvitella, että tommoista kävisi.

Onnettomuuden syytä on spekuloitu ja siitä on monia teorioita. Alén ei halua ottaa asiaan kantaa.

– Mustat jäljet meni ulos. Jos en väärin muista, ne olivat sivuluisujäljet. Auto oli mennyt kylkimyyryä sinne, joten kyllä Henkka oli kääntänyt sitä, mutta vaikea sanoa. Paniikki oli niin hirveä koko ajan.

– Toi on ollut mulle herkkä paikka.